Lainaa.com

Yleinen

Sähköistä liikennettä

06.02.2017, kinmo

Viime aikoina Suomessa aloitettiin sähköenergiaan perustuvaa joukkoliikennettä Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Joukkoliikenne on sähköistynyt voimakkaasti myös Ruotsissa ja Englannissa. Perusideana on toki Kioton sopimus ja sen mukana tuomat päästörajoitustavoitteet. Hyviä tavoitteita ovat, ei siinä mitään. Liikenteen päästöt ovat yksi suurimpia ilmaston vihollisia, mutta sitä ne ovat vain paikallisesti. Myrkky kuitenkaan ei tunne maastoon vedettyjä rajoja eikä muureja, joten ihan hyvällä asialla ollaan kun päästöjä pyritään suitsemaan.

Sähkö on vihreää?

Sähkökäyttöinen bussi on päästötön ja ihan vihreä. Näin meille tuputetaan ilosanomaa. Maailmalla ja Suomessa sähköä tuotetaan erilaisilla metodeilla. Ne voivat olla hiilen polttaminen tai ydinteknologian hyödyntäminen. Jos sähköä halutaan lisää, niin sitä pitää myös tuottaa. Suomalaista sähköä tuotetaan nykyisellään alle tarpeemme. Ostamme sähkömme lisätarpeen jo nyt ulkomailta eli Venäjältä ja Ruotsista – eikä hinta ole halpa. Jos sähköbussit ovat tulevaisuutta, niin montako ydinvoimalaa pitäisi Suomeen rakentaa?

Sähköbussit ovat välivaihe

Sähköbussit (ja autot) ovat vain välivaihe kohti oikeasti päästötöntä tulevaisuutta. Sähköautojen akut ovat Akilleen kantapäänä ja ovat yhtä harmillisia jätöksiä kuin muovipussit. Akkuteollisuus on samoissa käsissä kuin polttoaineet. Ei heidän intresseissään ole öljykulutuksen vähentäminen, niin kauan kuin sitä riittää.

Vety korvaa

Sähköbussit (ja autot) ovat vain poliittista peliä ja kansalaisten sumuttamista. Lataussähköön perustuva ”vihreä” liikenne on pelleilyä. Aidosti päästötön oikea polttoaine on vety. Harmillista, että ennen sitä tuhlataan resursseja ”sähkövempeleisiin”.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *