Suomalaiset osallistuivat Afganistanin operaation poliittisen pakon sanelemana alkuvuonna 2012. Poliittisen pakon takia, koska Yhdysvallat oli presidenttinsä välityksellä julistanut ”Olette joko puolellamme tai meitä vastaan”.
Vaihtoehtoja ei siis ollut – halusimme asemoida itsemme läntiseen maailmaan. Virallinen pyyntö osallistumiseen tuli Britannian pääministerin Tony Blair:n kautta. Suomi oli siis ahtaassa paikassa.
Puolustusvoimat ei missään nimessä olisi halunnut mennä Afganistaniin, mutta suomalainen politiikka päätti, että pakko on osallistua. Tähän samaan liittyi YK:n munista puristettu mandaatti.
Aluksi YK:n antama mandaatti ISAF-joukolle koski vain pääkaupunki Kabulin aluetta – samaan aikaan kuin USA ja Britannia suorittivat intervention (Enduring Freedom), jossa etsi&tuhoa -operaatiossa jahdattiin Osama bin Ladenia, muiden keskittyessä laastareiden ja jalkapallojen jakamiseen.
Mutkat suoriksi ja loppulaskelmaan
Afganistanin operaatio oli kaikkea muuta kuin onnistunut operaatio. Lähes kaikki epäonnistui: ei ollut varsinaista tavoitetta, exit-strategiaa, ei koordinointia siviili-sotilas -yhteistyöstä. Rahaa hassattiin varmasti satoja miljardeja eri kustannuspaikoilla.
ISAF, tai Afganistan-operaatio laajemminkin, on kansainvälisen yhteisön häpeäpilkku. Miksi sinne piti ylipäätään mennä.
Mutta hyvääkin
Operaatio antoi meille suomalaisille erittäin hyvän opetuskylvyn siinä millaista on toimia vaativassa, sotilaallisessa ympäristössä. Tähän reagoitiin kuitenkin verrattain hyvin. Varusteet, kalusto ja koulutus uusiutui sangen nopeassa aikataulussa alati muuttuvaan toimintaympäristöön. Ilman Afga-opetuksia emme olisi nyt niin varautuneita kotimaamme puolustamiseen tahi nykyisissä kriisinhallintaoperaatiossa maailmalla.
Kimmo Wirén
vapaa toimittaja
Merkinnät RSS-syötteenä